Anitta Ahonen
Anitta Ahonen on stand upin Aira Samulin. Mottokin on sama: "Tanssin, kunnes näkö lähtee". Iso A kilpaili itsensä SubTV:n stand up -kisan yhdeksän parhaan joukkoon ja valtaisasta menestyksestään intoutuneena jätti päivätyönsä. Omien sanojensa mukaan Iso A edustaa parasta ja tinkimättömintä stand up -komiikkaa, mitä Juupajoelta voi tulla. Huumori on mustaa kuin makkara Tampereella.


Mika Eirtovaara
Näyttelijä ja stand up -koomikko Mika Eirtovaara on loputtoman energinen esiintyjä, joka debytoi lavalla lastentarhassa joulunäytelmän porona. Vauhdikkaasta ja mukaansa tempaavasta esiintymisestään tunnettu Mika on yksi aktiivisimmin keikkailevista koomikoista. Kuuntelevasta yleisöstä pitävä Mika löytää aiheita komiikkaansa niin arjesta kuin täysin surrealistisesta maailmastakin.


Pirjo Heikkilä
Pirjo on tuttu häirikkö Lahtelaisista kouluista. Hän oli ärsyttävä ja näsäviisas lapsi, jota moni opettaja olisi halunnut vetää turpaan. “Kerran kevätjuhlassa rehtori oli aika kuivan näköinen reksi-imitaatio esitykseni jälkeen. Sillä hetkellä löysin elämääni tarkoituksen.”


Heli Sutela
Heli Sutela muistuttaa erehdyttävästi erästä televisiossa seikkaillutta ruotsinopettajaa paitsi ulkonäöltään, myös tavoiltaan. Heli uudistuu joka keikalla: tämä tyylitär ei varmasti pukeudu kahta kertaa samaan asukokonaisuuteen. Vaatekaappinsa uusimpien aarteiden lisäksi Heli esittelee lavalla anteliaasti käsityksensä naisten ja miesten välisestä kanssakäymisestä. Naurattaa aina.


Pete Kosonen
Helsinkiläinen Pete Kosonen on syntynyt vappuaattona, joten ei ihme, että tulos on tämä. Hän on optimistinen pessimisti, joka on todennut: "Kun oma elämä on kuin b-luokan leffa, tulevat aiheet komiikkaan läheltä!"


Marko Kämäräinen
Marko on näyttävä ja pitkä, joten hyviä paikkoja löytyy myös takarivistä. Sanaillessaan hän on kuin aivokirurgi - joskus vähän lipsahtaa. Markon motto on "enemmän puhetta, vähemmän tekoja". Komiikka löytyy arkipäivän tapahtumista, kuten hankalista naapureista, opettamisen autuudesta ja Markon pikkuisen kotipaikan mediailmiöistä.


Tommi Mujunen
Veikeä ja energinen Tommi tuo lavalle hysteerisen hauskoja hahmoja, päättömiä tilanteita ja hyväntuulista vuorovaikutusta. Tämä sympaattinen, joskin hieman erikoinen naapurinpoika valloittaa yleisön alta aikayksikön iloisenmustalla huumorillaan


Krisse Salminen
Krisse Salminen on höpsöillyt televisiossakin niin kauan, että luulisi jonkun jo huolestuneen. Suomalaisten ikisuosikki haluis aina niinku olla vaan tiara tukassa ja bailaa ja pyörähdellä nätissä mekossa ja sit ihmiset hurrais. Blondivitsien ruumiillistuma on saavuttanut suuren suosion barbi- ja prinsessaleikeillään. Krissen komiikka vain jatkaa ihastuttamistaan vuosi toisensa jälkeen.


Jussi Simola
Jussi on äänekäs kekkuloija, jolla on terävä kieli. Jussi kääntää ja vääntää minkä ehtii. Tehtävänäsi on pysyä mukana ja nauttia vauhdista, johon yksikään etelän hiihtokeskus ei yllä. Jussin rinteillä on luvassa kumpareita, hyppyreitä ja hillitöntä laskettelun riemua.